perjantai, 1. huhtikuuta 2011

Curls and frustration


Olen jonkunverran haeskellut trenssiä nyt keväälle (ja täällä onkin jo kevät!) mutta sit alkoi vähän tympiä kun oikeastaan mitään muuta ei näekään kuin trenssejä joka puolella; mainoksissa, katukuvassa, kaupoissa. Mikä ihmeen trenssivimma tähän nyt tuli heti kun meikä haaveili trenssistä jo paukkupakkasten aikaan autuaan tietämättömänä kevään muotivirtauksista..? Mun edellinen musta trenssi on ehkä neljän vuoden takaa, sain sen tosi halvalla, istuu huonosti ja huonoa materiaalia.

Eilen kun menin ruokakauppaan kävin pienellä harhatiellä Vero Modassa, mistä löysin tämän aivan todella ihanan tummansinisen kevättakin! Malli, väri ja materiaali, kaikki kohdallaan^^ Malli sopii rennompiin tilanteisiin perustakkina, mutta tarvittaessa myös vähän virallisiin yhteyksiin. Lisäksi sain 20 % alea kun liityin Vero Modan klubiin;)


Mun oli myös (ihan kuin ei olis parempaa tekemistä) kokeilla hanin ostamia ihanan värisiä chinoja. En käytä ikinä chinoja, mutta ehkä pitäis miettiä kyseistä housumallia jossain vaiheessa, nyt on näköjään kaikkia tosi kivoja värejä liikkeellä (mutta koetan välttää kotiin tuloa pinkeissä housuissa, mulla on kerran ollut pinkit housut muistaakseni yläasteella, ja vieläkin koen traumaattisia tuntemuksia järkyttävästä sen aikaisesta "tyylistäni"^^) En tiedä, mikä ihmeen poseerausasento mulla on, jonkinlainen sekoitus telinevoimistelua, karatea ja joogaa..?


Ollaan lähdössä tänään Lysekiliin viikonlopuksi, ihanaa! Se on siis aivan maailman suloisin pieni merenrantakaupunki n. 200 km Göteborgista pohjoiseen. Siellä mentiin myös tasan 3 kk sitten kihloihin, eli ihan hyvin sopii tämä matka tähän väliin^^ Tarkoitus tehdä pitkiä merenranta- ja luontokävelyjä, syödä hyvin ja ottaa rennosti. Pidetään huolta Lizin mummon kissasta (mikä kyllä on alunperin Lizin kissa) koska mummo on New Yorkissa^^ Saadaan siis olla ihan rauhassakin. Tänään varmaan mennään vaan syömään ja oluelle, sadettakin luvattu, mutta huomiseksi luvattu peräti 15c! Eli vähän siistimmin koetin nyt pukeutua perjantaita varten uuteen rakkaus-takkiin, zaran raikkaaseen raitapaitaan, farkkuihin ja sinisiin pilkullisiin tennareihin (mitkä muuten näyttää valtavilta mun jaloissa? Vai vaan kameran syy?^^)


Sitten vielä pakko tehdä maininta mun fledasta (vaikka nyt tuleekin sit ihan urakalla tekstiä..) niin mun sorminäppäryys toimii yleensä ihan hyvin (hmmh, siis esim. neulomisessa, maalaamisessa, kaikessa tuunauksessa) mutta kun kysymykseen tulee hiukset tai meikkaus niin ihan kamalaa tunarointia alusta loppuun. Ainoa mun osaama kampaustyyli on hiusten suoristus suoristusraudalla ja tietysti peseminen+kuivaus, muuten en kyllä oikeen hahmota mitään. Nyt yritin taas kerran kokeilla mun kiharrusrautaa, mikä on kyllä maailman yksinkertasin ja nopein tapa kihartaa hiuksen (ainakin jos haluaa enkelinkiharat..) mutta ite onnistun saamaan jokaisesta kiharasta erilaisen. Taitaa jäädä kyseinen kapistus taas kaappiin neljäksi kuukaudeksi kunnes unohdan edelliskerran katastrofin ja kaivan sen taas uudella tarmolla esiin pienten laineiden toivossa..?

Sama meikkaamisen kanssa, oon meikannu itteni samalla tavalla ainakin 7 vuotta. Haluan oppia Audrey Hepburn-rajaukset, mutta hitsi kun mulla menee hermo.. Ihan hyvin sitä kankaalle voi maalata nättejä koukeroita, mutta ei sit millään omaan pärstään^^

Laitan varmaan kuvia ihanasta Lysekilistä viikonloppuna vielä. Oikein hyvää viikonloppua kaikille!^^

tiistai, 29. maaliskuuta 2011

Blueberry Pancakes

Alotettiin hanin kanssa päivä reippaalla aamulenkillä sateen raikkaalla luontoalueella ja tultiin sit kotiin ja laitettiin aamupalaksi amerikkalaisia mustikkapannukakkuja. Ihan mukava tapa aloittaa tämä tiistai^^


Blueberry Pancakes:

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tlk leivinjauhetta
2 kananmunaa
1 rkl sokeria
1 tlk suolaa
3 dl maitoa
2 rkl margariinia/voita
1 dl mustikoita

Sekoita huolellisesti vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää sokeri ja suola. Riko kananmunat joukkoon ja lisää maito j
a sulatettu voi/margariini. Tässä vaiheessa otan yleensä vatkaimen esiin ja vatkaan taikinan tasaiseksi, vaikka kyllä sen taikinan voi sekoittaa myös ilman vatkainta. Lopuksi sekoita mustikat joukkoon. Paista pannukakut paistinpannulla, amerikkalaisista tulee suht paksuja ja halkaisijaltaan yleensä aika pieniä:) Ovat siis huomattavasti helpompia käsitellä kuin meidän skandinaaviset lätyt (siis täydellisiä omanlaiselleni keittiötohelolle^^).


Tietysti pitäisi tarjoilla vaahterasiirapin kanssa, mutta meillä oli mustikkahilloa (double blueberry?) mansikkahilloa ja hunajaa.

maanantai, 28. maaliskuuta 2011

Kyss mig?

Bongasin tänään qx:n nettisivuilta tämän trailerin elokuvasta Kyss mig. Kiinnostava nähdä, kuinka elokuva käsittelee aihetta, liidelläänkö taas kliseiden siivin vai jotain ihan uutta. Ruotsalaiset tosin osaa mun mielestä tehdä todella hyviä, traagisia ja koskettavia elokuvia joissa on myös huumoria. Joskus tosin haluaisin nähdä elokuvan, joka käsittelee lesboutta ilman, että ponnistetaan heteroudesta tai kaapista ulostautumisesta.



Ensi-ilta täällä 29.7. Sivuhuomautuksena, että Kleerup feat. Robynin biisi With every heartbeat on ihana^^

Obstacles

Yleensähän aina kun aloittaa treenin tulee vastaan joku itsestä riippumaton este. Omalla kohdallani pienoinen hidaste tuli vastaan perjantaina kun reippaasti juoksin alamäkeä ja kohdalle osui joku random asfaltin värinen putken kappale mikä pilkisti maasta juuri sen verran esille, että onnistuin kompuroimaan siihen ja suorittamaan oikein vauhdikkaan lennon suoraan asfalttiin ja sen päällä olevaan kivimurskaan.. Jopa kaksi autoa pysähtyi, ja luulivat, että vähintään on jotain luita murtunut, sen verran hieno se lento kuulemma oli. Nopeasti katsottuna näytti, että selvisin pintanaarmuilla (syvillä sellaisilla) ja könkkäsin sitten kotiin harmitellen, että nyt ei tullut ihan niin pitkää lenkkiä kun oli tarkotus.

Saatiin se sora ja muu poistettua haavoista, mutta aamulla oli polvi sen verran kipeä, että päässyt kyykkyyn niin ajattelin, että tuskin pääsisin sitten kyykkyyn painojenkaan kanssa, olin siis suunnitellut meneväni bodypumpiin aamulla. No menin sit sen sijaan pitkälle (1h) ja reippaalle kävelylenkille siinä ennen kah
deksaa, mutta siitäkään se polvi ei oikein pitänyt. Nyt en sit oikein tiedä, että pitääks mun pitää jotain tyhmää taukoa heti, mennä lääkäriin vai vaan ignoorata toi polvi? Tuo viimenen vaihtoehto ainakin on vastoin mun prinsiippiä "treenistä pitää olla enemmän hyötyä kuin haittaa", joten se ei ehkä ihan käy. Että sellasta siis täällä. Mutta tämä nyt oli hidaste, ei este,
eli kohta jo olen taas lenkkipolulla viilettämässä ihan varmasti:) Viime viikon treenit näytti siis tältä:

ma: juoksu 45 min
ti: jooga
ke: core
to: salitreeni + 20 min kuntotreeni
pe: juoksu 1h
la: 1h reipas aamulenkki ennen aamupalaa
su: -

Ei taida olla järkevää suunnitella tän viikon treenejä ennen kuin nyt näen, miten tämä polvi kestää. Palailen siitä myöhemmin. Ylipäätään on kaikenlaista, mitä tänne haluan kirjotella, mutta viime viikko meni pitkälti Libyan kanssa, uutta blogi-intoa luvassa enemmän tällä viikolla^^

Vielä pari nopeaa kuvaa viime lauantailta.

Päällä oli mun yksi ihan ehdottomia lempivaatteita, Zaran vaaleanharmaa, pehmeä bleiseri. Tykkään bleisereistä, mutta niiden virallisuus saa helposti aikaan sen, etten niitä kovin usein päälleni laita. Tämä on ihanan rento topin ja converseiden kanssa ja myös mukava päällä vähän epävirallisemmissakin tilanteissa. Mun pitäs muuten ihan ehdottomasti tehdä jotain tolle fledalle.. kun sais joskus aikaseksi mennä kampaajalle.

tiistai, 22. maaliskuuta 2011

Trainings


Täältä gradukiireiden keskeltä ajattelin vähän päivittää mun treenitilannetta. Viime viikolla "alotin" treenin vähän järjestelmällisemmin, eli tein itelleni ohjelman, jossa sitten pysyinkin. Eli näillä mentiin viikolla 11:

ma: vapaa
ti: juoksu 45 min
ke: core
to: juoksu 1 h
pe: vapaa
la: bodypump
su: vapaa

Tässä oli suht helppo pysyä, ei mikään kovin tappava ohjelma. Mulla on tosin taipumusta asettaa itelleni aivan liian korkeita tavoitteita ja sitten tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi kun en yllä niihin. Nyt ajattelin tällä kertaa pistää realistisia tavoitteit itelleni ja olla tyytyväinen kun pääsen niihin^^ Kunhan kunto nousee niin voi sitten alkaa nostaa rimaa korkeammalle. Toisaalta kun kunto on korkealla ei itse treeneihin lähtö tunnu vaikealta, pikemminkin tarvin treeniä. Sitten on mukava laittaa tavotteeksi vaikka maraton jollain tietyllä ajalla, mikä taas lisää motivaatiota. Mutta first things first, nyt, kuten jo tuolla viikko sitten selitinkin, tavotteena nostaa kuntoa ja mielialaa.

Tämän viikon (vko 12) ohjelma näyttää tältä:

ma: juoksu 45 min
ti: jooga
ke: salitreeni (kaikki lihasryhmät)
to: vapaa
pe: juoksu 1 h
la: bodypump
su: vapaa

Lisäksi mun elämään kuuluu aika paljon arkiliikuntaa, kävelen suurimman osan matkoista ja esim. aina salille ja takas. Käydään myös mun hanin kanssa usein pitkilläkin kävelylenkeillä luonnossa ja meren rannalla.

Kunhan saan tän treenin nyt hyvin alkuun niin voin sit parin viikon päästä lisätä treenikertoja, etenkin juoksua. Usein mun ohjelmaan on kuulunut juoksua 4-5 krt/vko ja silloin luonnostaankin tulee juostua välillä samana päivänä kun on joogaa tai salitreeniä. Mutta kuten sanottu, hiljaa hyvää tulee, nyt pyrin välttämään mm. seuraavanlaisia ongelmia: rasitusvammat, väsymys, tyytymättömyys omiin suorituksiin, stressi, ylikunto ja selkäongelmat. Yleensä olen "kaikki-tai-ei-mitään"-tyyppiä, mutta nyt koetan vähän eri strategiaa^^ Ja voin sanoa, että jo tällä kolmannella viikolla on paljon parempi mieli, energiaa riittää ja jopa sellainen mission impossible kuin gradu tuntuu mahdolliselta. Ja voin sanoa, että ne ihan ekat treenikerrat ei tuntunu kivoilta yhtään, mutta suhteellisen vähän peruskunto sit on kuitenkaan huonontunut, enemmän tietysti maximikunto.

Toivotan kaikille tasapuolisesti oikein hyvää alkavaa viikkoa ja palaan pian valokuvien, vegereseptien ja sisustusuutisten kanssa tänne blogiin, just nyt tää lukee Libyan historiaa (vaihdon tosiaan graduaihetta kun se tipahti mulle valmiina taivaalta just sopivaan aikaan, voin avautua siitä enemmän jossain vaiheessa, mutta tiivistetään vaikka näin: voin käyttää samaa kysymyksenasettelua kuin kandintyössä, mutta sain uuden case studyn näistä vallitsevista globaaleista olosuhteista johtuen..).

kuvat weheartit.com

sunnuntai, 20. maaliskuuta 2011

Jag tycker om att stå intill dig


Eilen oltiin Bo Kapers Orkesterin keikalla. Tykkään kyllä artisteista, joilla on ripaus sarkasmia:

Nästa låt handlar om fruktansvärt dåligt.. karaktär.

Vi har blivit frågade att komma till dansbands..kampen, nej, melodifestivalen. Vi har tackat nej (alla aplodelar) men vi skulle spela nästa låt och få typ en röst.

Det finns en tjeckist restaurang på Söder med god tjeckisk öl, fett mat och fruktansvärt otrevlig personal.

Todennäköisesti mun piti muistaa vielä muutamia sitaatteja, tulevat ehkä mieleen jos tulevat. Onneksi soittivat myös mun ja hanin biisin "intill dig" alkulauseilla:

Vi har alla varit i krogen och sett två människor som ska börja hångla i slutet av kvällen, bara att dom inte vet om det själva.

Kuunnelkaas se biisi:


Tämä tuo kyllä mieleen viime kevään ja sen kun oltiin minun hienossa ullakkoresidenssissä, jossa oli avoin pohjapiirrustus, ja totesin, että "vi lyssnar på Bo Kaspers och dansar i köket och vardagsrummet samtidigt."

Laitan myöhemmin tarkemmin kuvia mun eilisestä asusta, viikon treeneistä ja muusta oleellisesta, nyt vielä viikonloppua jäljellä, joten ulos!

perjantai, 18. maaliskuuta 2011

The hood


Tänään taas oli yön aikana vetänyt valkoiseksi tuolla ulkona.. eiköhän se sula päivän aikana, mutta kyllä toi lumen tulo joskus saisi loppua. Göteborgissa siis harvemmin edes tulee lunta, mutta odotas vaan kun mä muutan tänne, niin tulee vuosisadan pahimmat talvet. Toissapäivänä ehdin ikuistaa keväistä naapurustoani, joten siitä muutama kuva. Muutettiin tosiaan aika täsmälleen kuukausi sitten tänne. Muuten ohjelmaan kuuluu salia, gradua, siivousta ja myöhemmin tulee tuota paremman puoliskon perhettä tänne (siitä siis se siivousinnostus näin perjantaille..), mennään syömään jne, että todennäköisesti huomiseen sitten!

Peace